tiistai 28. syyskuuta 2010

pelkät blogilistalla

nyt on siis pelkät myös blogilistalla. Ettei mene tämä homma ihan vaan kaveriporukan perversioksi, päätimme antaa myös muille mahdollisuuden tutustua tähän muoti-ilmiöön. Nyt naiset vaan kontaktia tähän suuntaan!

Coconuts

Taas kävi vanhanaikaset. Perjantaina arjen sankarin tehtävät ohi taas pariksi päivää, pullon avattuani herään taas sunnuntaina. Perusteleporttaus viikonlopun läpi ja massit menny, pelkät puristettiin Fenniassa vielä illan viimeseen shottiin kuiviksi. Tätä seuraaa tietysti perinteiset sunnuntaitärinät jolloin myös poikkeuksellisen vahvan tärinän ansiosta tunsin purjeideni tärisevän. En tiedä oliko naisia vaikea pitää viikonloppuna loitolla sillä muistikuvat ovat poikkeuksellisen hatarat. Luulen kuitenkin kuvan perusteella sen olleen normaalia helpompaa.

Sen kuitenkin muistan, että päätimme nauttia lauantairuokamme myös nestemäisessä muodossa. Ruoka sisälsi kookosmaitoa ja pitihän paketti tietysti avata pelkkiä käyttäen. Maito suorastaan levisi naamalle ja ONNEKSI putkasankarillamme oli kamera skarppina olalla jotta saatiin ensimmäinen moustachekuva tänne. Putkasankarimme tuskin muistaa kuvan ottamisesta mitään, sillä hän ei muistanut edes heränneensä viikonloppuna joka on sinänsä surullista kun perjantaita lähtee viettämään ja teleportti viekin suoraan putkaan. Poliisimestarilta ei uskalla edes kysyä mitä on käynyt. Veikkaan puikkojen kuitenkin antavan enemmän vaikutusvaltaa ja auktoriteettia joka putkasankariltamme puuttui kun hän vahingossa ajoi viiksensä heti kisamme alettua. Minun tuskin olisi tarvinnut jäädä putkaan tai maksella muitakaan lahjuksia. Homma on helppoa kun on kilometrin pituinen mammalauma perässä niin eihän siinä Horatiokaan kehtaa käydä keilumaan.

Kanuuna jatkui myös eilisen ja pelkotiloissa ensimmäistä kertaa jouduin hieman peittelemään viiksiäni yleisissä kulkuneuvoissa koska pelkäsin, että minua tuijotetaan. Tänään kuitenkin heräsin ylpeänä tähän 8 astetta lämpimään aamuun odotellen innolla ensimmäisiä frostypakkasia jolloin myös puikot alkavat ottaa vaikutuksia ulkoilmasta. Seuraavat kuvat tulee kun kehdataan....

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Ensimmäinen viikko ja respectii tippuu!

No mites ensimmäinen viikko ? No PELKKÄÄ hyvää sanottavaa löytyy ainakin kuvan kauniin Mikkelin ihmisiltä, joiden joukossa tunnen olevani kuin Stigg Dogg Güntherin keikalla. Naisten tuijotteluun joudun varmaankin totuttelemaan koska paikallisen karvaharppu osaston huokailut ovat saaneet PELKKÄNI lepattamaan ohi kävellessäni ja tuntuu että mihin ikinä astunkaan sisään niin joudun olemaan tarkkana etten kompastu mizunoiden kieliin, jotka kobran tavoin luikertelevat kohti käyntikorttiani. Toivon todella että tämä uutuuden viehätys laantuu tai muuten jono oveni takana alkaa häiritsemään Suurlahdentien muita tienkäyttäjiä. Mutta jos on hyvää niin on myös aina jotain valitettavaa. Olen havainnut että jo näin alkuvaiheessa niin sanottu "lipaisen ja testaan onko ne vielä siinä" reaktio on jo alkanut yleistymään. Välillä huomaan aivan vaistomaisesti lipaisevani testi mielessä niitä ja se rupeaa olemaan jo hieman ehkä tökerön näköistä julkisilla paikoilla. Toivottasti siihen tottuu. Nyt siirryn kuuntelemaan PELKKÄÄ viihdettä levyä ja palaan ensi viikolla. T: P.Elkät

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Työ ja Pelkät

jaaha. se on kolmas pvä puikot naamassa ja häpeää on vaihtelevasti vaikeaa välttää. Kuitenkin työskennellessäni näin asiakkaan vilkuilevan raastimiani. Ilme ei ollut vittuileva vaan kateellinen ja katkera. Hän aloitti tirkistelyn kokeilemalla omia pensseleitään samalla todeten ikävän ja onnettoman faktan. Toisen jantterin puikot vetävät fjörtuunaa puoleensa kun taas hän juuri ajelleena totesi olevansa 10 miehen joukkiossa. Tämän kunniaksi jouduin naukkaamaan yhden (1) ykkösoluen. Tästä kaikesta häkeltyneenä sukelsin onneeni ja mietin kuinka kovan työn takana oli pitää naiset loitolla viikonloppuna. Vaikeaa mutta kannattavaa, sillä kohteen markkina-arvo nousee kun minkit huomaavat kuinka harvat ja valitut pääsevät tästä bouffetista nauttimaan. Olen edelleen häkeltynyt. harmin paikka kun savut on loppu. Oiskohan pelkissä mitään polttamisen arvoista joka pärähtää? sen saan ikävä kyllä selville vasta 30.10.2010. Tänään tai huomenna uskaltaudun laittamaan kuvia...

lauantai 18. syyskuuta 2010

Aamuinen karvaharppu soolo

Aamu... tuo jokaisen viiksiniekan ilmiömäinen 1 erä. Huomasin aamuni alkavan koskettamalla ylähuultani. Mitä nyt pakkasen polttamat pulkan narut tekivät oluen kyllästämän ylähuuleni yläpuolen. Jouduin hieraisemaan niitä ja huomasin että uneni oli selkeästi ollut karua todellisuutta. Kilpailu oli alkanut ja syöksy Ron Jeremyn ja Zorron iltapäivään oli selkeästi edessäni. Otin muutaman pelon sekaisen hieraisun ja siirryin peilin eteen tarkastelemaan mitä pronssiveistos vartaloni oli saanu komistaan kauniita kasvojani. KILPAILU OLI ALKANUT. Varokaa naiset enää en joudu jättämään pelkästään hattua kotiin etteivät naiset aivan täysin villiintyisi nyt oli edessä koko naama maskin käyttäminen. T: P.Elkät

pelkät alko

eilen humalaspäissään pistettii skaba pystyy. Pelkät till 30.10, naama pitää säännöllisesti siistiä muuten mutta puikkoihin ei kosketa. Tytöt voi kerranki lopettaa sen ainasen antamisen ja ottaa tauon skaban loppuun asti. kuvia tulossa